Trial Form Support


Treasure Coaching
on toteuttanut vuoden 2009 aikana Sykettä elämään -valmennuksen Trial Form Supportin henkilökunnan hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Valmennuksen tavoitteiksi määriteltiin toimitusjohtaja Seppo Varmavuon kanssa työntekijöiden liikunta-aktiivisuuden lisääminen ja fyysisen kunnon kehittäminen. Palautteiden ja kuntomittauksien mukaan tavoitteet saavutettiin erinomaisesti. Osallistujat kommentoivat valmennusta mm. seuraavasti:

Woman walking cross country trail in autumn forest

”Vaikka liikun omatoimisestikin, niin tiedon lisääntyminen auttaa keskittymään olennaiseen. Yhteiset tapaamiset myös motivoivat oman liikunnan lisäämiseen.”

”Valmennus on saanut koko yrityksen henkilökunnan hereille urheilun ja kuntoilun suhteen. Minäkin olen innostunut kun olen saanut tukea kollegoilta ja yritykseltä. Ilmapiirin muutos on ehkä ollut se olennaisin.”

”Meille vähemmän liikkuville on tullut varmaan innostusta parempaan liikkumiseen ja joillekin (himoliikkujille) lienee ollut hyvää informaatiota, että pitää osata myös ottaa lepo huomioon.”

Trial Form Supportin ja Treasure Coachingin yhteistyö jatkuu edelleen.